Kirjoitusten takana + tietoa blogista

Blogia kirjoittelee syyskuussa vuonna 2001 syntynyt eläinrakas tyttö. Nimeni on Salla. Tässä minusta muutama fakta :)

  • Olen 164 cm pitkä
  • Harrastan ratsastusta ja kuntosalilla käyntiä
  • Minulla on Sulon lisäksi 2 kissaa
  • Perheeseeni kuuluu isä, äiti, kaksi pikkusiskoa + lemmikit
  • Asun sinisessä omakotitalossa
  • Haaveammattini on eläinlääkäri

Blogin tapahtumat sijoittuvat pääasiassa Lappiin, mutta sen tarkempaa sijaintia en kerro. Blogissa seikkailee Sulon lisäksi myös muita eläimiä, esim. amerikankettukoira Mai, jämtlanninpystykorva Jatta, sekä eestinhevonen Repe. Tulen kirjoittamaan paitsi Sulon elämästä, myös mielipidekirjoituksia ja muita postauksia.
Kamerana toimii Olympus C-765 UltraZoom. Valitettavasti se ei ole järjestelmäkamera, joten blogin kuvat eivät välttämättä ole mitään valokuvaamossa otettujen näköisiä :D Onneksi kuitenkin kaverillani Hannalla on järkkäri, joten pyrin mahdollisimman usein pyytämään Hannan mukaan blogin kuvien ottamiseen.
Postauksia tulee kerran viikossa, ja otan viralliseksi postauspäiväksi lauantain. Eli pyrin aina julkaisemaan postauksen lauantain aikana. Ilmoittelen kyllä todennäköisesti etukäteen, jos en pysty joku lauantai postausta julkaisemaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti